Ulla laski käden vaununoven kahvalle ja nousi lähteäkseen. Jos Mark oli kutsunut hänet tänne saadakseen kiusata häntä ja osoittaa ylemmyyttään, niin oli paras lähteä saman tien.
— Anteeksi, sanoi hän, minun täytyy nyt lähteä. Oli hyvin hauska nähdä sinua.
Hänkin koetti olla kohtelias, mutta ääni vapisi. Mark oli kohonnut rennosta asennostaan.
— Et kai aio mennä?
— Kyllä, minun täytyy mennä kouluun.
— Mutta, Ulla, mehän emme ole vielä puhelleet sanaakaan.
Mark tarttui Ullan käteen ja irroitti sen oven kahvasta.
Ulla hypisteli sormikastaan ja nieli itkua.
— Sinä, sinä olet niin erilainen kuin ennen.
Mark tarttui vaaleaan tekotukkaansa ja paiskasi sen istuimelle viereensä.