— Tätäkö tarkoitat?
Ulla loi häneen syrjäsilmäyksen.
— Niin — ja muutenkin. Sinä olet niin kohtelias — hän kääntyi äkkiä vasten Markin kasvoja ja tokaisi — ja ollaksesi.
Mark painoi päänsä alas ja nauroi iloisesti.
— Kas niin, nyt alkaa oikea Ulla kääriytyä kotelosta. Hyvä neiti, ettekö te sitten ole ollaksenne?
Ulla oli päässyt vauhtiin.
— Sinä katsot minuun niin ylimielisesti, ja miksi et tervehtinyt minua eilen illalla, vaikka selvästi näit minut. Vai aiotko kieltää, ettet nähnyt minua?
Mark tarttui tytön molempiin käsiin. Hän oli äkkiä käynyt vakavaksi.
— Istu nyt tähän minun viereeni, niin puhelemme. Minä näin sinut kyllä eilen illalla, mutta minä en uskaltanut tervehtiä sinua.
— Et uskaltanut!