— Lajos, Lajos!
Mark tarttui lujasti Ullaa käsiin ja nosti sormen huulilleen. Askeleet loittonivat.
— Se oli Julius. — Pojan ääni oli pelästynyt. Jos hän olisi nähnyt meidät?
— Mitä sitten?
— Hän olisi lyönyt minua, sanoi Mark synkästi.
— Lyönyt! Oi Mark. Miksi kuljet heidän kanssaan? Miksi karkasit kotoa?
— Minä en karannut kotoa. Minulla ei ole mitään kotia. Tiedäthän, että isä jätti minut perinnöttömäksi.
Mark tuijotti eteensä.
— Minä rakastin isää, ja isä rakasti minua. Mutta miksi — miksi hän ei maininnut minusta sanaakaan? Hän oli tajuissaan vähän ennen kuolemaansa. He eivät päästäneet minua hänen luokseen, eivät päästäneet minua oman isäni luo. Hän kuoli, enkä minä saanut jäähyväissanaa häneltä.
Hän kätki kasvot käsiinsä, kyyneleet tippuivat pitkien kapeiden sormien lomitse.