Mutta Sofia tädistä se ei ollut lainkaan pulmallista. Hän määräsi Ullalle tunnin jälki-istuntoa luvattomasta poistumisesta koulusta. Ja Ullan mielestä se oli selvää peliä. Hän kärsi rangaistuksen nurkumatta. Tunti tunnista.
Tunnustettuaan syntinsä Ulla sai poistua. Tädit ja maisteri neuvottelivat, miten Markin suhteen oli meneteltävä. Maisteri ehdotti, että oli sähkötettävä Ulrik Schöringille pojasta. Tädit olivat samaa mieltä. Mutta kesti ainakin pari päivää, ennenkuin hän ennätti saapua kaupunkiin, joka ei ollut rautatieyhteydessä muun maailman kanssa.
Maisteri Mennander tuumaili ja aprikoi. Ja sitten hän meni professori Miháilyin luo ja kysyi, eikö hän suostuisi antamaan vielä yhden konsertin kaupungissa. Yleisö oli innostunut ja halusi kuulla lisää. Professori hieroi käsiään, hymyili ja kumarteli. Miksikä ei? Jos arvoisa herra vain hankki pääsylipuille menekin, oli hän ja hänen seurueensa valmis palvelemaan kaupungin arvossapidettyä yleisöä.
Sen päivää nähtiin maisteri Mennanderin liehuvat takinliepeet yhtämittaisessa liikkeessä. Hän juoksi pormestarin portaissa, mairitteli itaraa kauppias Kolkkasta, puhkui kuin veturi apteekkarin luona ja puhui Chopinista makkaramestari Paistiselle. Mutta kaikista ponnistuksista huolimatta ei hän saanut kokoon kuin kourallisen väkeä. Kaupunki oli pieni, sen musikaalinen yleisö oli ollut jo edellisessä konsertissa. Eikä madame Lola Ramonin laulu ollut omiaan houkuttelemaan toiseen käyntiin. Mutta ne harvat, jotka noudattivat maisterin houkutuksia, näkivät ihmeen. Kolme Sandin neitiä istui jäykkänä juhlavaatteissaan ensimmäisellä tuolirivillä. Ja heidän seurassaan neiti von Pfeffer, jolle Sofia täti oli ostanut lipun. Pieni kieltenopettajatar oli haltioissaan. Hän oli pukeutunut paraimpiinsa, sulalla koristettuun hattuun, vaaleaan silkkihameeseen ja tanssikenkiin. Hartioilla oli untuvapuuhka ja kädessä pieni viuhka. Joka ohjelmanumeron jälkeen hän taputti käsiään ja kuiskasi puoliääneen arvostelujaan esiintyjistä.
Mutta tädit istuivat kankeina ja tyytymättöminä. Heitä hävetti madame Lolan avokaulaisuus, maalatut posket ja vapaa esiintyminen. Ja Markin keikaileva samettipuku ja keltaiset kiharat herättivät ankaraa paheksumista.
— Sellainen komeljantti, sanoi Sofia täti.
Johanna täti oli loukkaantunut. Hän ei illan kuluessa kertaakaan erehtynyt luomaan toistamiseen katsetta "tuohon jumalattomaan, puolialastomaan naiseen."
— Jos olisin tämän tiennyt, en ikinä olisi taipunut maisteri Mennanderin houkutuksiin ja tullut tänne, mutisi hän. Ja sydämessään hän päätti antaa aimo läksytyksen maisterille.
KAHDESKOLMATTA UUKU.
Ulrik Schöring ajoi pitkin kuoppaista maantietä epämukavissa kievarinrattaissa ja harmitteli huonoa onneaan.