Maailmassa on niin paljon sellaista, joka on toisin kuin on ajatellut. Ja isoja ihmisiä on mahdoton ymmärtää.
— Äiti, sanoi Martta hiukkasta myöhemmin, kenen nyt kutsumme kaasoksi? Noora Örnfelt on kirjoittanut, ettei hän tahdo pukea morsianta, kun hänellä on surua. Se ennustaisi pahaa.
— Miksi juuri Noora Örnfeltiä olet pyytänyt, Minna? kysyi isä.
Minna punastui.
— Noora ja minä lupasimme jo tyttöopistossa ollessamme pukea toinen toisemme morsiameksi.
— Minun mielestäni me pyydämme kanttori Wilénin lesken. Hän on yleisesti käytetty kaaso pitäjän kaikissa häissä, enkä minä tahtoisi, että tyttäreni tekee poikkeuksen muista seurakuntalaisista.
— Mutta hän on enimmäkseen pukenut talonpoikaismorsiamia, huomautti Anna.
— Pappilan tyttäret eivät saa tekeytyä talonpoikaiskansaa hienommiksi, sanoi pastori hieman terävästi.
Agata neiti oli levottomana seurannut keskustelua. Nyt hän hiukan kohottautui istuimellaan ja katseli rukoilevin, kostein silmin vuoroin Minnaan ja pastoriin. — Oi, enkö minä saisi pukea Minnaa? Hän on minun kummityttäreni, ja minä koristaisin hänet niin kauniiksi. Olen aina toivonut saavani pukea morsianta. Ja Minna on minulle niin läheinen.
— Luonnollisesti saat pukea Minnan, jos haluat, Agata rakas, sanoi pastorin rouva iloisesti. Eikö sinunkin mielestäsi, Jonatan?