Pastori nyökäytti päätään.
— Koska Agata niin mielellään tahtoo.
Sofia tädin oli vallannut uusi liikutuksen puuska tämän hänelle niin arkatuntoisen keskustelun aikana.
— Agata olisi saanut pukea minut, nyyhkytti hän.
Mutta Martta palautti hänet pian muistoista todellisuuteen. Hän oli kuullut, että Sofia tädillä oli aivan erikoisen kauniita drällimalleja ja hän olisi kovin mielellään kysynyt tädiltä neuvoa.
Sofia täti rauhoittui pian. Minnan pöytäliinat ja muut kapiot tuotiin esille, ja vaikka Sofia täti aina silloin tällöin liinavaatteita katsellessaan mutisi: "muistoja, muistoja", ja pyyhki silmiään, herättivät lakanat ja nimikirjaimet ja eri kudontalajit hänen mielenkiintoaan enemmän kuin vanha rakkausjuttu. Johanna lähetettiin noutamaan tätien Minnalle tuoma morsiuslahja — vaaleansininen silkkipeite, johon oli niin tiheään pistetty kukkia ja kiemuroita, että se oli jäykkä ja kankea kuin pahvi.
— Se on isoäidin peruja, selitti Agata täti. Ja nämä pyyhkeet, rakas Minna, ovat minun lahjani sinulle. Olen ne itse kutonut kaksikymmentä vuotta sitten.
Sofia täti huokasi: "muistoja", ja hypisteli lakanapakkaa.
— Tässä on minun lahjani sinulle, sanoi Johanna hiljaisesti. Hän otti isonlaisesta vasusta kaksi kellastuneeseen vaatteeseen kiedottua tyynyä. Ne olivat valkoista atlassia, keskelle oli kirjailtu ruusu ja lemmikkiköynnös.
— Isän ja äidin morsiustyynyt. Ne joutuivat minulle pesänjaossa.