— Kyllä teillä on täällä kaunista, alkoi hän. Kukapa olisi uskonut, että roskaisesta Mäntyniemestä tulisi tällainen paratiisi. Niin — niin, kaikkea saa rahalla. Ja sinulla on rahaa, Noora. Olipa onni sinulle, ettei Fred Hassel ennättänyt tehdä testamenttiaan. Olisit saanut koko joukon vähemmän, jos Mark olisi julistettu hänen lailliseksi pojakseen.
Alma Örnfeltin poskille kohosi tumma puna. Elviira oli kerrassaan sietämätön. Hyvä Jumala, miksi ei ihmisen sallittu valita oman mielensä mukaan sukulaisiansa! Ikinä hän ei silloin olisi tunnustanut Elviiraa sisarekseen.
Mutta Noora oli järkähtämättömän levollinen.
— Fred tiesi kyllä, mitä teki, hän sanoi. Jos hän todella olisi tahtonut tunnustaa Markin pojakseen, olisi hän tehnyt sen ajoissa. Mikään laiminlyönti ei siinä suhteessa tullut kysymykseen. — Kas siinähän tulevat Pikkupappilan tytöt ja Henrik Gyllenheim. Istukaa, tytöt. Henrik on kasvanut isoksi pojaksi.
— Ihmiset puhuvat niin paljon, jatkoi Elviira rouva itsepintaisesti. Väitetään sellaistakin, että Hassel olisi tunnustanut Markin pojakseen, mutta, että paperi on hävinnyt.
— Fredin paperit olivat kaikki hyvässä järjestyksessä hänen teräslippaassaan. Hän oli tarkka ja täsmällinen asioissaan. Jos sellainen paperi olisi ollut olemassa, minä kyllä olisin sen nähnyt.
Elviira rouva ei kestänyt Nooran kylmäverisyyttä. Hän näki paraimmaksi peräytyä.
— Niin, luonnollisesti. Ihmiset ovat aina niin kerkeitä puhumaan.
Henrik Gyllenheim oli istunut juttelemassa Tyyran kanssa. Sattumalta hänen katseensa osui Jojuun. — Mikä pojalle tuli? Hän oli huomattavan peljästynyt, ja käsi, joka piteli kahvikuppia, vapisi tuntuvasti, Tyyra seurasi Henrikin katsetta.
— Joju, oletko sairas? kysyi hän ihmetellen.