Joju kohotti käden otsalleen kärsivän näköisenä.
— Päätäni kivistää.
— Sinä istuit liian kauan päivänpaisteessa äsken. Mene lepäämään, sanoi Noora huolestuneena.
Joju nousi paikaltaan ja lähti nilkuttaen astumaan ovelle. Ohi mennessään hän kohtasi Ullan säälivän katseen.
— Mitä sinä töllötät? kivahti hän ärtyisesti.
Ulla hämmentyi.
— Olit niin kalpea.
— Eikö ihminen saa enää olla rauhassa, sairaskaan. Sinä pistät nenäsi joka paikkaan. — Hän poistui kiukkuisena.
Ullan posket punoittivat. Ihme ja kumma, kuinka ärtyiseksi Joju oli käynyt.
Ulla itse oli aina hyvillään, jos joku sanoi häntä kalpeaksi.