NELJÄSKOLMATTA LUKU.
— Voi, Liisi, oletko koskaan nähnyt mitään näin hienoa? Katsopas tätä kampauspöytää. Kaikki pikkuesineet hopeata. Entä nämä vauvamaljakot neuloja varten. Ja hajuvesipullo! En ole voinut uneksiakaan tällaisesta!
Ulla seisoi siron peilipöydän ääressä yhdessä Sarvimäen kartanon monista vierashuoneista. Heddan syntymäpäivävieraat olivat saapuneet edellisenä iltana, ja nyt pukeuduttiin juhlapäivällistä varten.
— Hienoa on, myönteli Liisi. Mutta huomasitko kirjastoa alakerrassa? Se on suurenmoinen. Henrik kertoi, että muuan hänen sedistään oli suuri kirjaintuntija. Heillä kuuluu olevan kirjastossaan hyviä harvinaisuuksia, joita ovat perineet tältä kokoilijalta.
— Minusta tämä on ihastuttava paikka, sanoi Helena West. — Hän oli pari viikkoa sitten saapunut Pikkupappilaan viettääkseen siellä osan kesälomastaan.
— Minun mielestäni me olisimme voineet koko päivän esiintyä mustalaispuvuissa, se olisi ollut niin mojoa. Silloin ei olisi tarvinnut pukeutua uudelleen.
Ovelle naputettiin. Tyyra kurkisti huoneeseen.
— Saako tulla?
— Oi tule, rakas Tyyra! Hiukseni eivät mitenkään ota taipuakseen niinkuin niiden pitäisi.
— Sinun olisi pitänyt kiertää ne papiljotteihin yöksi. Liisi, suo anteeksi huomautukseni, mutta sinun sijastasi en panisi tuota nauhaa kaulaan. Se ei ole chic. Jossain talonpoikaishäissä se kävisi, mutta ei täällä Sarvimäessä.