Päivällinen syötiin suuressa seppelten ja kukkien koristamassa ruokasalissa. Vanha parooni piti leikillisen puheen vieraille, Heddan serkku, hilpeä kadetti, puhui juhlan sankarittarelle, ja lopuksi kantoivat pojat Heddan riemuhuutojen kaikuessa ulos pihalle lehtimajaan, jonne oli katettu seppelöity kahvipöytä makeisineen.
Illemmalla leikittiin panttileikkejä, ja tanssittiin Sarvimäen suuressa salissa. Vanhat piirilaulut vaihtelivat polkan ja valssin sävelten kanssa, parooni kulki myhäillen lyhyt piippu hampaissaan huoneesta toiseen, puheli sanan siellä, toisen täällä, naljaili tyttöjen kanssa ja nauraa hekotti leppeästi heidän hämmentymiselleen. Paroonitar oli armollinen.
Mutta ylhäällä toisessa kerroksessa loikoi Joju leposohvalla, kuunteli humua juhlasalista ja vuodatti haikeita kyyneleitä.
Hetken kuluttua ovi avautui, ja Lotin sinisilmät pilkistivät sisään.
Hän näytti kummastuneelta.
— Täälläkö sinä olet, Joju? Minä aioin mennä meidän huoneeseen, mutta eksyinkin tänne. Miksi olet täällä yksin?
— Päätäni pakottaa, mutisi Joju.
Lotti astui hänen luokseen.
— Oletko saanut mitään suuhusi? Siellä on niin kauhean paljon makeisia.
— Sain pasteijan ja lihalientä. En muuta mitään.