— Itsepähän tiedät. Näkemiin.
Jojun kasvot vääntyivät tuskasta Henrikin suljettua ovea.
— Tiesikö Henrik? Arvasiko? Ei, ei, hän vain kuvitteli.
Mutta hänen mielensä oli järkkynyt, ja kun pastorin rouva hetken kuluttua tuli sisään, oli Joju tajutonna ja tointui vasta Anna äidin ja Martan yhteisistä ponnistuksista.
— Mikä sinun tuli, Joju? kysyi pastorin rouva huolestuneena.
Joju ei vastannut. Hänen raukeat silmänsä katselivat tuskaisina pastorin rouvaan.
— Martta jää tänne luoksesi istumaan, paina nyt silmäsi umpeen ja nuku, virkkoi Anna sivellen pojan otsaa.
Martta nouti ompeluksensa ja istui vuoteen ääreen. Mutta sairas ei nukkunut, hän makasi silmät selällään kattoon tuijottaen.
Äkkiä hän kysyi:
— Martta, miksi et enää ole yhtä iloinen kuin ennen?