— Siitä saamme selon, kun Hagemannit ovat löytäneet paperin. Kirjoitin heille jo yöllä. He asuvat nyt silloisessa huoneistossamme.
Tyyra oli valahtanut kalpeaksi.
— Siitä syystä hän siis pelkäsi Markia. Mikä häpeä! Mikä häpeä!
— Ellei paperia löydy ja ellei sitä ole laillisesti todistettu, et ole velvoitettu ottamaan huomioon Jojun tunnustusta, Noora, lausui Alma Örnfelt epävarmasti.
Noora loi kylmän katseen äitiinsä. — Jos Fred todella on paperin kirjoittanut, velvoittaa se minua toimimaan hänen tahtonsa mukaan.
Parin viikon kuluttua ajoi Noora Kaunialaan. Hän ja Ulrik olivat päättäneet salata asian vielä toistaiseksi, kunnes paperi löytyisi. Se oli saapunut aamulla. Hagemannit olivat löytäneet sen Jojun nimittämästä paikasta ja nyt se oli kahtena palasena Nooran taskussa.
— Tahdotko itse ilmoittaa siitä Markille? kysyi Ulrik.
Hetkisen epäröi Noora. Pitikö hänen tyhjentää kalkki pohjaan? Pitikö nöyrtyä pojan edessä, jota kohtaan hän tunsi vastenmielisyyttä nyt kuten ennenkin.
Mutta velvollisuudentunne voitti.
— Kyllä, vastasi hän matalalla äänellä.