Jouluaaton edellisenä päivänä lausui Sofia täti aamiaispöydässä, luotuaan merkitsevän katseen toisiin sisariin, juhlallisesti:
— Anna ja Jonatan, Johannalla, Agatalla ja minulla olisi teille pyyntö tai ehdotus. Haluaisimme viettää tämän joulun yhdessä veljemme Jonatanin kanssa samaan tapaan kuin vietimme sen ennen Pohjanmaalla. Muistatko, Jonatan, joulupuuroa, jonka äiti keitti?
— Muistanko, huudahti pastori innostuneena, sellaista puuroa en ole sen koommin syönyt. Se oikein suli suussa.
Pastorin rouva hymähti. Hän oli kuullut miehensä ennenkin puhuvan ihmeellisestä, punaisesta puurosta, jota keitettiin vuorokausimääriä. Mutta hän ei koskaan ollut saanut tarkempaa määritelmää tästä salaperäisestä puurosta. Johanna täti alkoi selittää.
— Puuro keitetään kokonaisista ohraryyneistä ja sen tulee olla tulella vähintään kaksikymmentäneljä tuntia.
Äiti ja Martta näyttivät huolestuneilta. Oli muutoinkin niin paljon puuhaa näin ennen joulua, ja Minnan häät olivat aivan ovella. Kuka ennätti seistä hellan ääressä keittämässä yhtä puuroa kokonaisen vuorokauden?
— Me kyllä keitämme sen, selitti Sofia täti.
— Entä ryynit! Meillä tuskin on kokonaisia ohraryynejä, uskalsi Martta huomauttaa.
— Kaikesta on huolehdittu, vakuutti Sofia täti. Jos tänään panemme puuron tulelle kolmen ajoissa, on se huomenna valmis. Aiomme, Johanna, Agata ja minä valvoa yön.
Lapset olivat jännittyneenä seuranneet keskustelua. Tästähän oli tulossa jotain erikoisen hauskaa.