— Niin ja ajatelkaas! Samana yönä kuoli muuan vieraista, henkikirjoittaja Nord. Mutta sen illan jälkeen ei myöskään enoni kotona pelattu korttia. Täti heitti omin käsin kortit tuleen.
— Sehän on vähän samansorttinen juttu kuin se, minkä minä kuulin lapsuudessani kerrottavan, sanoi Riikka.
— Kerro, Riikka, kerro.
Riikka kertoi ihmeellisen aavetarinan, jonka hän oli kuullut isoäidiltään, ja sitten tiesi Sofia täti pari selittämättömän salaperäistä tapahtumaa kotipitäjänsä naapuripappilasta. Ja niin jatkettiin juttuja, kunnes Johanna täti koputti kauhalla padan laitaan huomauttaen, että oli syntistä puhua niin paljon henkimaailman salaisuuksista, joihin varmastikin oli sekaantunut pahoja voimia.
— Röökynä on oikeassa, arveli Riikka, kuka sen tietää, vaikka mörköjä ja menninkäisiä olisi liikkeellä. Minun vaarini jutteli — — —
— Antaa Riikan vaarin pitää tietonsa ominaan, keskeytti Martta. Lotti on aivan kalpea ja Ullan silmät seisovat päässä kuin hiilet. Minä ehdottaisin, että laulaisimme jonkun virren.
Agata täti oli nyt vaihtanut paikkaa Johannan kanssa ja virkkoi pataa hämmentäen:
— Ottakaa joku häävirsi. Nyt meidän sopii harjoitella Minnan häitä varten. Virsi 323 esimerkiksi on sopiva muistutus aviosäädyn tärkeydestä.
Minnan posket alkoivat hehkua.
— Oi, ei täti kulta! huudahti hän hätääntyneenä, luulen sitäpaitsi, että Martan kahvi tuossa tuokiossa on valmista.