— Kyllä hänen täytyy olla mukana, koska hän on sisareni, sanoi Lotti vakavasti, mutta hänen pitää luvata, ettei hän puhu vihkimisen aikana.
— Se on mahdotonta, Ulla ei yksinkertaisesti voi olla puhumatta. Olen monta kertaa aikonut kysyä sinulta, Lotti, — luultavasti nukutte samassa huoneessa — onko hän todella vaiti yöllä. Olen aina kuvitellut, että hän unissa lausuu runoja tai tekee odottamattomia kysymyksiä Nukku-Matille tai sanoo totuuksia näkymättömille olennoille.
— Minun mielestäni sinä voisit olla vähän kohteliaampi omalle morsiustytöllesi, Ulla oli loukkaantunut. Ja mitä lörpöttelyyn tulee, voin olla mykkä kuin kivikala ainakin sinun seurassasi.
— Katzenjammer, olinpa aivan unohtanut, että olit morsiusneitoni. Arvoisa neiti, suvaitkaa antaa anteeksi sopimaton käytökseni.
— Luuletko minun voivan olla kenellekään vihoissani tänään, kun on Minnan häät. Sehän olisi hirveätä. Tänään täytyy jokaisella olla pelkästään kauniita ja hyviä ajatuksia. Niiden tulee ympäröidä Minnaa ja Ulrikia kuin lumivalkoiset kyyhkysparvet.
— Hän runoilee, kuiskasi Henrik Lotille.
Mutta Ulla oli rientänyt Minnan luo ja kiertänyt käsivartensa hänen kaulaansa.
— Onnea, kuiskasi hän. Eläkä unohda meitä.
Ja sitten hän ryntäsi eteisen pimeimpään soppeen ja itki liikutuksen kyyneleitä vanhan rovastin sudennahkaisiin turkkeihin.
Morsiustytöille ja sulhaspojille oli katettu päivällinen lastenhuoneeseen. Ulla ja Lotti olivat tilaisuutta varten koristaneet sen katajaköynnöksillä ja pienillä olkihimmeleillä. Nukenkaappi oli tilapäisenä tarjoilupöytänä, mutta nukkien täytyi saada olla mukana juhlassa. Ne istuivat Laurin pikkutuolissa jäykkinä ja parhaissa puvuissaan.