— Saitko hyvää saippuata? kysyivät molemmat sisaret yhtaikaa.
— Tuskin. Lipeäkivi on kerrassaan kelvotonta. Kehtaavatkin myydä sellaista tavaraa.
— Ja mitä arvelet Jonatanin kirjeestä, sisar? kysyi Agata voimatta hallita jännitystään. Ja Minnan häistä? Eikö ole hauskaa, että hän menee naimisiin, pieni kummityttöseni.
— Schöringien suku ei ole mieleeni, he ovat liian maailmallisia.
— Mutta rakas Johanna, Annahan on Schöring ja hän on kälymme.
— Niinpä niin, Johannan ääni oli sanomattoman kuiva. Hän kääntyi Sofian puoleen. Syötkö tänään perunakeittoa vai keitänkö sinulle kauralientä?
Sofia ravisti päätään.
— Ei perunakeittoa, Johanna, mieluummin kauralientä, mutta pane siihen enemmän kermaa kuin viime kerralla. Ja manteleita, rakas Johanna, elä unohda manteleita. Ne antavat hienon maun liemelle.
Johannan pitkä kumarainen vartalo katosi keittiöön.
Agata loi puhuvan katseen toiseen sisareen sulkiessaan oven.