Hän hyrisi hiljaa laulunsa.
— Se on hyvin kaunis, kiitteli Ulla. Mutta eikö tohtorin Elsa ole ystäväsi? Minä luulin niin.
— Ei, hän on Vaavan ystävä. Minulla ei tähän asti ole ollut ainoatakaan ystävää.
Ullan sydän hypähti somasti rinnassa. Helena sanoi niin tarkoittavasti "tähän asti". Hän olisi mielellään kysynyt, pitikö Helena häntä ystävänä, mutta ujosteli.
— Oletko kirjoittanut paljon runoja? kysyi Helena.
— Onhan niitä pieni vihkonen.
— Tuo ne kouluun maanantaina, minun luettavakseni.
Ulla lupasi. — Mutta sinä et saa niille nauraa.
— Oletko hupsu. Minä rakastan runoutta.
— Niin minäkin. Tahtoisin kerran nähdä oikean runoilijan. Ajatteles, isä on nähnyt Runebergin.