Maisteri asui kaupungin laitapuolella, suuren puiston takana. Oli kirkas iltapäivä, puitten lehvät loistivat kirjavina. Lehtien alla näki siellä täällä tammenterhon tai hevoskastanjan, maa oli kostea ja syksyntuoksua täynnä.
Täällä laitakaupungilla olivat rakennukset pienemmät ja vähäpätöisemmät kuin keskikaupungilla. Mutta kaikki talot olivat maalatut ja ikkunoissa oli kukkia, pelargooneja ja astereita.
Korean, siniseksi maalatun talon portailla istui tummatukkainen tyttö paljain päin. Hänellä oli pienet mustat silmät ja kiinteät, punaiset posket.
Hän oli Ullan luokkatoveri, Manja Telegin. Hänen vanhempansa olivat venäläisiä, Manja puhui suomea venäjäksi murtaen, oli iloluontoinen ja huonopäinen.
— Tule meille katsomaan minun uusia kuvakorttejani, pyysi Manja.
Ulla kieltäytyi. Hän oli matkalla Tikan luo tädin asialla. Tiesikö, Manja, missä Tikka asui?
Tiesi kyllä. Mutta ensin Ullan täytyi tulla katsomaan heidän kauppaansa. Se ei kestänyt kauan.
Manja avasi kouransa, joka oli täynnä auringonkukansiemeniä.
— Tahdotko? Vai haluatko mieluummin karamelleja kaupasta?
Ulla kallistui karamellien puolelle. Manja heitti auringonkukansiemenet menemään ja sysäsi auki kaupan oven.