"Sitä se varmaankin oli… No, mutta mitä sitten? — Mitäs sinä halaat, Helios?" samassa Alfred kääntyi keskenkasvuisen pojan puoleen, joka pienellä autinollaan saapui laboratorioon, nuorilla kasvoillaan ilme, joka osoitti sekä pelästystä että uteliaisuutta.
Täytyi olla jotain tavatonta, joka oli niin poikaan vaikuttanut, sillä muutoin oli Helios hiljainen ja tasainen. Hän oli vanhan oppilaan lähettinä.
"Niin, mikä asiana?" kysyi Alfred huolekkaasti. Opettaja… eihän mikään onnettomuus vaan olisi häntä kohdannut!
Nuorukainen ponnistihe sanoakseen asiansa oikeassa järjestyksessä:
"Tuolla alhaalla… ilmoitustauluilla… luin juuri itse… Siellä on suuri joukko kansaa… Niin, se on radiosanoma maailmankaupunki F 24:stä…"
"Sanoma?… No kerro pian!"
"On huomattu… järvi, joka on sen läheisyydessä… taloista on voitu se nähdä kaukoputkilla… se on viime aikoina tullut… punaiseksi… ja paksuihin usviin. Siitä ei ole vielä enempää välitetty, mutta nyt… vedestä nousee punaisia… pieniä punaisia pilviä… jotka vyöryvät ympäri rantojen!"
Hän keskeytti hengästyneenä.
Miehet katsahtivat toistensa kalpeisiin kasvoihin.
Daniel virkkoi oudolla, käheällä äänellä: