Äskeinen innostus oli kerralla muuttunut valtavaksi innostukseksi.
Kaikki voisi kuitenkin järjestyä hyvin… kaikki!
"Tällä hetkellä työskentelevät jo kaupungin suuret lihatehtaat valmistaakseen suuria määriä clostridiumia samojen laitteiden avulla, joita on käytetty keinotekoisia munanvalkuaisainesekoituksia varten… se on minun ideani! Mitäs sanot siitä? Pari viikkoa saa kaupunki kyllä tulla toimeen pienemmällä lihamäärällä, mutta mitä se tekee! Kun vaan elämä saa jatkua…"
"Entäs F 24:n ilmiöt?"
"Niin… jo tänään yritetään täyttää järvi maalla ja hiekalla… kenties se onnistuu. Alador 37991 on ehdottanut myös happipalkeiden käyttöä… ehkäpä siinä joku keksitään."
Henrik näytti niin virkeältä, ettei Alfred ollut milloinkaan nähnyt synkkää, aina sulkeutunutta vanhusta sellaisena. Puhuessaan otti hän kaapista esille joukon litteitä astioita, ja hänen oppilaansa asetti ne autoklaafiin, jonka manometri osoitti 12 astetta.
"Sitten täytyy ne asettaa munanvalkuaisainesekoitukseen", lausui oppinut. "Eilisillasta lähtien on tämä viljelys vaatinut vähintäin kaksisataa munanvalkuaisyksikköä. Sterilisointia ei enää tarvita, koska kaikki tulee tehtaasta bakteerivapaana."
"Täytyykö viljelystä huomenna jatkaa?"
"Niin paljon kuin suinkin! Numero 50000 on luvannut lähimmille naapurikaupungeille lähettää nitromonaadilajejamme. F 24 tulee tietysti ensinnä kysymykseen… Kuvitteleppa vaan, että maailman kaikki kaupungit tulevat jälleen viherjöimään! On taas peltoja täynnä keltaista viljaa… kukoistavia hedelmäpuita… Viinivuoristoja!… Jokia, jotka virtaavat ruohoisten niittyjen halki… Maa on taas kaunis… onnellinen, niinkuin se oli ennenkuin me sen teimme autioksi erämaaksi, Alfred… jospa se onnistuisi!"
Vanhan miehen silmissä hohti riemuinen loiste. Oli kuin uusi aurinko säteilisi niihin…