"Montako sataa levyä sitten tarvitsette?" kysyi hän lopuksi.
"Vähintäin viisisataa… se riittää aluksi… Mutta lähetettäviä lippaita varten vielä saman määrän lisää. Ne täytyisi saada tänne kahden, ei, jo yhden tunnin sisällä."
"Niinkuin haluatte, mestari!"
Alfred katosi.
Kun hän tuli kadulle, riippui jo kaikkialla valkeita aurinkoverkkoja. Ilma oli painostavan kuumaa ja niin kuivaa, että poltti kurkkua, huolimatta siitä, että kadut oli vasta tunti sitten viilennetty ozonivesihöyryllä. Päivän häly oli jo melko lailla vaiennut. Kiertoradoilla vain oli rauhatonta liikettä ja alemmista kerroksista virtasi kansaa, matkalla kotiin. Lähimmässä kulmassa näki Alfred tavanmukaiset ilmoitustaulut. Niillä oli kehoituksia A 15:n asukkaiden rauhoittumiseen. Mutta niiden alla oli jotain muutakin. Alfred työntäysi lähemmäksi, mutta suuren joukon tähden täytyi hänen kuitenkin katsoa kaukoputkellaan. Hän luki:
"F 24:stä ilmoitetaan, että kokeet peittää järvi-ilmiötä maan avulla ovat epäonnistuneet. Noin sadan metrin päässä joutuivat apuun valitut keskelle hurjaa tuulenpuuskaa ja menettivät tajuntansa. Senjälkeen kokeiltiin sulkusähkövirralla. Mutta useat ihmiset menettivät henkensä. Happipumput ja sähkökoneet F 24:ssä lakkasivat toiminnasta kahden tunnin aikana. Ilmiö näyttää lisääntyvän."
Kadut, asukkaat ja ilmoitustaulut pyörivät Alfredin silmissä. Hän lyyhistyi autinolleen.
Kauhea ääni soi hänen korvissaan, että nyt oli sittenkin jo liian myöhäistä… ainiaaksi liian myöhäistä.
Tajuttomana vaipui hän jonkun käsivarsille…