Nuori mies muisteli, ettei hänen eläessään ollut vielä milloinkaan ollut niin korkeaa ilmanlämpöä. Hänestä tuntui kuin ajatuksetkin sulaisivat. Mutta hänen oli kiidettävä eteenpäin.
Nopea vauhti aiheutti voimakkaan ilmavedon, joka hieman virkisti häntä. Mutta pölynharmaalta taivaalta paistoi loistoton aurinko niin säälimättä, että hän oli vallan menehtynyt päästessään maja-asukkaiden luo. Hän otti esiin osoitekartan ja kysyi eräältä pieneltä paljasjalkaiselta tytöltä, joka heiluvin helmoin juoksi kadulla, Aldrans 16:n osoitetta, jonka puoleen hänen piti kääntyä.
Lapsi näytti sormellaan lähintä vastapäistä taloa ja juoksi sitten pelokkaana pois.
Vaivaloisesti pääsi Alfred avonaiselle ovelle asti. Tässä täytyi hänen nousta pois, sillä sileät liitoradat, jotka kaikkialla A 15:ssä toimivat portaitten asemesta, oli täällä korvattu eräänlaisilla askelmilla, joita myöten autinolla kiitäminen ei käynyt päinsä.
Aldrans 16 oli vanha, vaaleanharmaa talonpoika, jolla oli leveä niska ja paksu, sekavankihara parta. Hän otti väsyneen kaupunkilaisen vastaan miltei epäystävällisesti.
Epäluuloisena katseli hän Alfredia, tottuneena kuulemaan jokaiselta noin puetulta ainoastaan käsittämättömiä, typeriä määräyksiä, saamatta lainkaan ymmärtämystä omille toivomuksilleen.
"Mitä herra tahtoo?" kysyi hän hyvällä vanhalla saksalla.
"Yleinen Virasto tarjoaa tärkeän tehtävän arvoisille kansalaisille, jotka nauttivat kaupungin vieraanvaraisuutta.
"Sitten täytyy herran istua, sillä aikaa kun hän puhuu… tänne!"
Maja-asukas osoitti vieraalle eräänlaista parveketta, joka näkyi ikkunan takana.