"F 24…" Nuori mies viivytteli vastatessaan.
"Mitä?" Oppinut loi häneen yötyöstä rasittuneet silmänsä. "Mitä… puhu siis! Olen jo kyllin hermostunut enkä siedä kiusattavan itseäni!"
"F 24… on tuhoutunut…" sanoi Alfred hiljaisella, epävarmalla äänellä. Vanhus syöksyi hänen luokseen.
"Se ei kait ole totta… ei voi olla… joku väärinkäsitys… kerro heti kaikki, mitä tiedät."
Hänen kätensä jatkoivat automaattisesti hienoa kokeilutyötään, mutta pää rintaa vastaan painuneena kuunteli hän, suun vavahdellessa hermostuneesti.
Kun Alfred oli lopettanut kertomuksensa, ei hän vastannut mitään.
Vasta hetken kuluttua lausui hän näennäisesti välinpitämättömällä äänellä:
"Emme saa nyt ajatelle sitä… se ei tule koskemaan meitä. Muuten me emme kestäisi sitä! Meidän täytyy tehdä työtä… Jokainen hitunen energiaa on tärkeä, korvaamaton! Ja vaikka… vaikka meidänkin täytyisi nähdä näitä tulisieluja… me emme saa keskeyttää…"
Koeidut alkoivat tanssia Alfredin silmissä. Hän ei vastannut. Mutta jälleen hän joutui tuon kauhean, lamauttavan tunteen valtaan, että kaikki olisi sittenkin turhaa… liian myöhäistä… että he seisoivat avonaisen haudan partaalla…
Sillä välin vastaili Helios poika kuulotorveen… mekaanisesti… kuin automaatti.