Muuan rouva vaipui polvilleen… melkein tajuttomana.
Pari miestä tarttui häneen ja tempasi pystyyn. Joukon kesken kiihtyi kamppailu aivan mielettömäksi.
Joku huusi kimeästi:
"Väistykää sivuille! Te estätte toisia! Tietä heille!"
Kiihtynyt väki jakautui kahdelle puolelle taistellen kuin raivoisat sudet, perusteettomasti, hyödyttömästi sillä siten he vain pahensivat mahdollisuuksiaan. Sillävälin hankittiin lakkaamatta ilmalaivoja. Kaikista kaupungeista oli radion avulla kutsuttu ilmalaivoja tänne avuksi pakolaisten poiskuljetukseen. Useilta seuduilta ei niitä kuitenkaan saatu, sillä sielläkin oli nähty revontulien tai tulisielujen ilmestyneen.
Niin paljon kuin saattoivat kantaa, täyttyivät ilmalaivat tunkeilevista, väsyneistä ja suuttuneista kansalaisista, kiitäen sitten pois. Ja kuitenkaan ei niihin pyrkivien, kärsimättöminä odottavien luku lainkaan vähentynyt.
Vaaleanharmaa aamuvalo lankesi alas kalpeana ja viileäntuntoisena. Aurinkoverkkojen loistekin kalpeni. Pari ohutta, punaista pilveä liikehti pois värittömän taivaanrannan rihmamaisin reunamin.
Ihmisjoukko hallissa oli yhäkin kuin suuri, raivoava, sinne tänne loiskuva aalto, joka suinpäin murti tieltään jokaisen esteen. Lujasti kiinnitaotut hissiovet oli jo säretty ja yksin kappalein oli ylemmät pylväät syösty alas syvyyteen.
Jälleen kehoittivat tiedonannot rauhallisuuteen, järkevyyteen.
Turha kehoitus!