Luhistuvan tornin kauhea ryminä oli vapisuttanut koko kaupunkia, aina alimpiin kerroksiin, kuormastoratoihin saakka…
* * * * *
Numero 50000:n talossa, väkevään ruusuntuoksuun peittyneessä helmihuoneessa, havahti Aine raivokkaaseen meluun ja huutoon.
Hän oli maannut yön kuumehoureessa ja aamusarastuksessa oli siitä vielä jälellä puolittainen tajuttomuus. Herättyään äkilliseen pelästykseen tunsi hän itsensä vielä hyvin raukeaksi ja väsyneeksi.
Hänen loistavat silmänsä olivat kuitenkin jo avoinna, kun Numero 50000 paria minuuttia myöhemmin astui hänen vuoteensa viereen.
Pienen, heikkorakenteisen miehen kasvot olivat huolestuneet ja valkea, suonikas otsakin oli tavallista kalpeampi.
Huolellisesti kumartui hän tyttärensä puoleen, ainoan olennon, jossa hänen vertaan virtasi.
Tytär loi häneen katseen, joka oli ikäänkuin toisesta maailmasta.
"Oletko hyvin pelästynyt, lapseni?" Isä silitti rauhoittavasti tyttärensä päätä hienolla, hieman vapisevalla kädellään.
"En oikein tiedä… niin… minä luulen…" Hänen hiljainen äänensä oli viime päivinä käynyt soinnuttomaksi.