Niin… hän arvasi… isä oli antanut sataa!
Aivan harmaana ja pilvien peitossa oli muulloin äärettömän sininen taivas! Hän ei tiennyt kuitenkaan… eikä ollut pitkään aikaan tiennyt, mitä kaupungissa oli tapahtunut, mitä puuhailleet hänen ystävättärensä ja Marian…
Äkkiä hän tunsi suuren halun nähdä Leilaa. Leila oli aina ollut kuitenkin niin ystävällinen hänelle, joskin niin poikamaisen meluava käytökseltään. Mutta siihenhän oli syynä vain hänen vanhanaikuinen kasvatuksensa!
Niin, hän tahtoi lähteä Leilan luokse… nyt heti!
Hänhän oli aivan terve ja iloinen… pieni liikunto autinolla poistaisi varmaan tykkänään lopunkin huumauksesta.
Ensin hän lähtisi sinne ja ilmoittaisi sieltä isälleen… kylläpä isä saisi kerran hämmästyksen syytä!
Hän hiipi etuhalliin ja nousi autinolleen, jota ei ollut käyttänyt moniin aikoihin.
Häntä ihmetytti kyllä hieman se, ettei näkyvillä ollut yhtään naisista, jotka muuten olivat häntä palvelemassa.
Mutta hän ei ajatellut asiata sen enempää, vaan laskeutui hississä ja muutaman minuutin päästä olikin jo kadulla.
Miten harmaa ja kuuma ilma olikaan!