Lasiruutuihin tuli äkkiä himmeänpunainen hehku. Hissi pysähtyi. Henrik avasi oven.
Tummassa purppurassa heidän eteensä aukeni korkeaholvinen käytävä, jonka yllä aurinkoverkot riippuivat kuin hopeiset, viileät kuut. Käytävä oli täynnä kapeita, kiiltäviä valoja, jotka jyristen vilahtelivat ohi kadoten etäisyyteen ja taas uudelleen ja uudelleen sukelsivat näkyville.
Täällä alhaalla oli koneiden valtakunta. Se oli karkoitettu tänne liekkejä värähtelevään hämäryyteen senjälkeen kun erään fyysikon oli onnistunut todistaa, että juuri tällainen väritys parhaiten vaikutti sähkö- ja voimavirtoihin.
Täytyi Henrikin lailla olla perehtynyt tämän alemman valtakunnan lakeihin ja järjestelyihin voidakseen rankaisematta uskaltaa tänne alas, missä kaasu- ja happovirrat pitivät liikkeessä metallisia vipu- ja rataslaitteita ja missä lakkaamatta kaikui henkeäsalpaava ajeleminen ja suorastaan helvetillinen kumu.
Oppinut ei kuitenkaan joutunut yhtään ymmälle. Sillä aikaa kun Jolan ja Daniel lievän kauhun vallassa tarrautuivat toisiinsa kiinni, viittasi hän Alfredin luokseen käskien hänen painaa kahta metallista kädensijaa, jotka eräässä kohdassa pistivät maasta esiin.
Samassa pysähtyikin lähin esiinsyöksyvistä veneenmuotoisista vaunuista, jotka käsittämättömällä tavalla liikkuivat eteenpäin ilman pyöriä, tai paremminkin ikäänkuin juoksivat puolikuunmuotoisilla kiskoilla. Nopealla hyppäyksellä pääsi Henrik ajoneuvoihin.
"Tänne! Pian!" hän huusi seuralaisilleen. Alfred, joka jo ennenkin oli ollut täällä alhaalla ja siis tunsi hieman olosuhteita, melkein heitti Danielin ja tytön vaunuihin ja hyppäsi itse jälestä kiireesti. Jo samassa vaunut lähtivät vimmatusti eteenpäin. Ja kiire olikin, sillä niiden takana jymisivät jo toiset, täpötäyteen kuormitetut vaunut.
Puolittain huumautuneina retkahtivat nuo kolme nuorta venevaunun pohjalla oleville tavarapakoille, jokseenkin mukavasti kyllä, samalla kun he tuulenuhosta tunsivat vauhdin nopeuden. Vanhus seisoi heidän edessään valkoisten hiusten liehuessa otsalla. Hän tutki kartalta, mitä pääristeyksiä heillä vielä oli matkallaan sivuutettava.
Rauhallisena hän vertaili kartan pisteitä toisiinsa. Kiusallinen hermojännitys, joka oli vaivannut häntä Gustajon kohtaamisesta asti, alkoi tauota tästä hurjasta menosta huolimatta. Hän havaitsi nyt, että heidän oli ajettava vielä noin kymmenen minuuttia ja käytävä vain muutamalla siirtoasemalla, joissa poikkeaminen voisi käydä vaaralliseksikin. Vähitellen palasi rauhallisuus kokonaan takaisin. Matkan johtajana ei hän saanutkaan vaipua ajatuksiinsa.
Äkillisellä vetäisyllä tempasi Henrik vipusemista. Vaunut kiitivät vielä pienen matkaa katkaistun virran jälkiväreissä. Alfred, joka oli odottanut juuri tätä hetkeä, auttoi Jolanin hyppäämään alas. Daniel seurasi häntä tukien vanhustakin käsivarrellaan. Vipusin kohosi jälleen entiseen asentoonsa ja vaunut vierivät taas pois humisevaa vauhtia eteenpäin.