He ojensivat toisilleen kätensä päästäkseen vaaratta ja esteettömästi edelleen. Ovia avautui ja sulkeutui, kylmää ja kuumaa ilmaa virtasi heitä kohti. Kaikkialla kääntöpöytien ja vipulaitteiden ääressä seisoi virkailijoita, joitten tarkkaavaiset kasvot näyttivät punertavilta kuin naamiot.
Vihdoinkin pääsivät he ulos käytävähuoneista.
Kolme valkeata palloa valaisi erästä ristikkojen sulkemaa suurta huonetta, jonka toinen sivu oli avoinna tasangolle päin. Keskellä tätä huonetta seisoi kummallinen kapine — — ennen vedenpaisumusta eläneen jättiläishämäkin luurankoa muistuttava arachnio, jolla heidän piti nyt jatkaa matkaansa. Valonheittäjäsilmillään, jotka nyt olivat sammutetut, tuntui se mulkoilevan eteensä. Alfred nousi varovaisesti korkeita tikkaita myöten tuohon venemuotoiseen hirviöön, joka seisoi kahdeksan ohuen, pitkän, monipolvisen jalan varassa.
Tämän juoksijakoneen kokassa leimahtivat nyt kääntölamput räikeään, sokaisevaan valoon…
Jolan malttoi tuskin olla huudahtamatta ihastuksesta, kun hänen sulhasensa johdatti hänet ylös huojuvia, kapeita portaita. Hän ei ollut koskaan ollut ollut arachniossa, johon pääsyyn tarvittiin erikoinen lupatodistus, minkä Salainen Virasto antoi vain vähintäin 15,000 veroyksikköä suorittaneille.
Avarassa veneessä oli peitteitä ja tyynyjä, ja Alfred näytti hilpeän tytön riemuksi myös vetolaatikot, joissa oli ruokatarpeita, vettä ja työkaluja, pienet lääkesäiliöt aurol-pastilleineen ja alkon-pulloineen, kaksi pöytää, aseet ja lamput, sekä siirrettävän, lasisen sadekaton.
Tällä välin oli myös Henrik noussut sinne laskeutuen alemmas ohjaajanistuimelle.
Hän kiersi vieressään kimmeltävän aurinkoverkon mukavaan asentoon ja tarkasti vielä pikaisesti askelmittarin, kompassin ja karttapiirustukset.
Alfred kiipesi takaisin alas, sillä hänellä oli vielä tänä yönä puuhaa laboratoriassa eikä hän heikon terveytensäkään tähden halunnut ottaa osaa tähän ainakin kymmentuntiseen matkaan.
Molemmat nuoret asettuivat mukavasti patjoille, täynnä odotusta ja toiveita. Taakse jäänyt kaupunki kuvastui heidän mieleensä jo nyt kuin jonain vieraana, mennessä muistona. Hiljaa painalti Jolan rakastettunsa kättä omaansa.