Vihdoin pääsi Aine talon eteen.
Jostain kaukaa kuuli hän töminää ja huutoa, kauhistuttavaa, pitkää huutoa… mutta ketään ei näkynyt.
Kun hän oli ylhäällä päässyt hissistä, oli hän aivan hengästynyt ja pyörtymäisillään.
Kuin unessa liukui hän suuren huoneen läpi.
Täälläkään ei ollut ketään, ei ketään monista oppilaista ja apulaisista. Huone oli jätetty kiireisesti, sillä kaikki oli epäjärjestyksessä, lattialla oli kimaltelevia lasinsiruja.
Jos ei Marian olisikaan täällä?
Ah tätä tuskaa, polttavaa, hermoja repivää tuskaa!
Vihdoin, pitkän etsinnän jälkeen löysi hän Marianin.
Tämä seisoi jättiläissuuressa salissa, joka oli täynnä keinotekoisia kukkia. Ne oli eilen tuotu kattopuutarhasta tänne, koska ne eivät olisi sietäneet sadetta.
Aine katsoi pitkään ja pelokkaasti Marianin tuskaisiin, vihamielisiin kasvoihin. Mitä olikaan tapahtunut, että Marian oli voinut noin muuttua?…