"Mene!" huusi hän kaikuvalla äänellä. "Mene. Jos et nyt mene, tukehdut sinä…"
Ja hän kohotti kätensä.
Ainesta katosi viimeinenkin rohkeuden hiven. Hän tarttui autinonsa ohjaustankoon ja pelosta mielettömänä kiiti pois. Takanaan tunsi hän myrkyllisen tuoksun, joka leijaili pieninä, valkeina huntuina.
Marian jäi sinne…
Häntä pyörrytti, ja vihdoin yritti hänkin syöksyä pois. Hän ryki yhtämittaa, lyhyesti yskien. Hyytelöä virtasi nyt jo leveinä puroina yli lattian. Hänen autionansa ei tahtonut lähteä.
Hän huumautui… mutta pääsi taas tuntoihinsa. Höyryt salpasivat häneltä hengityksen.
Hän tempoi käsillään tarttuakseen johonkin… ei saanut kiinnekohtaa… vaipui polvilleen.
Vielä nosti hän päänsä… yskähteli, suu jo täynnä verta.
Suurentuvilla silmillään eroitti hän vielä tuskin huomattavaa punaa yksinäisissä tulililjoissa, jotka eivät vielä olleet täysin sulaneet.
Nyt häipyivät nekin… ensin muuksi… mustanruskeiksi… myrkkyä levittäen…