"Onpa hyvä, että edes joku teistä kaupunkilaisista tulee tänne, jotta saamme sen sanoa teille. Esimiehistä ei enää ketään ole täällä."
"Mitä haluatte sanoa?"
"No niin… meistä se onkin yhdentekevää. Parin tunnin kuluttua ovat viimeiset meistäkin menneet menojaan. Tekisimme kyllä herroille mieliksi jäämällä tänne kuolemaan…" Hän keskeytti, jatkaen sitten hiukan mietittyään: "Minä olen kaivatuttanut ison kaivon kaupungin tuolla puolen, koska karjamme ei voi käyttää tätä keinotekoista vettä. Mutta siitäkään emme saaneet vettä esille… ainoastaan höyryjä ja savua nousi… ja siellä on kuuma, niin ette, voi sitä enää mennä lähelle. Kuumuus tulee punaisesta savusta…"
Henrik katsoi puhujaa niin jännittyneenä, että maja-asukaskin sitä kummasteli.
"Eikö ollut teiltä väärin kuljettaa meidät tänne, missä meidän tämän hirveän kuumuuden tähden on jo täytynyt lopettaa suuri osa karjaamme? Se oli vääryyttä!" Hän kumartui sivuun ja sylkäisi halveksivasti suoraan toisen autinon eteen.
Henrikin täytyi ihan naurahtaa.
"No, rauhoittukaahan!" pisti hän väliin. "Tällä hetkellä ei sille voida mitään. Mutta missä on tuo teidän kaivauksenne?"
"Jos herra haluaa tulla mukaamme… viimeiset valmistelut näyttävätkin jo olevan tehdyt… muut ovat menneet jo ennen…"
Siihen ilmestyi nyt muutamia naisia, lapsineen ja tavaroineen. Kovasti määkivää karitsaa vedettiin nuorasta.
Kiireesti lähti pieni jono nyt matkalle.