Hiljalleen, tuskin huomattavasti, alkoi se nyt punertua.
Ja värittymistä seurasi myös ensimäinen liikunto.
Muodoton hyytelö vetäytyi kokoon, kuin näkymättömäin lihasten supistamana. Sitten venyi se jälleen, ja eräältä sivulta pisti esiin osa, kuin käsivarren tapaisena, lipuen pitkin sileätä seinää.
Tulisielu oli herännyt tajuttomuudestaan.
Henrik tempasi tuolin aivan vesikirkkaan säiliön ääreen. Hän pani merkille nyt monenlaatuisia, uusia huomioita.
Olennon yhä vilkkaammalle liikkumiselle oli esteenä seinä, jonka läpi se ei voinut päästä. Avuttomana oli se siten säiliön pohjalla, värin vaihtuessa pian sinertävästä helakkuudesta hohtavaksi sinoberinpunaksi. Sen pinta nousi ja laski hiljalleen, se ikäänkuin hengitti. Ja sen sisään muodostui pieniä välähtelevän kirkkaita jyväsiä, jotka rupesivat pyörimään toistensa ympäri… yhä rajummin ja rajummin, niin ettei vanhus kyennyt lopuksi enää paljaalla silmällä erottamaan.
Oppinut teki merkintöjään.
Hän oli niin kiihtynyt, että kaikki jäsenensä vapisivat kuin kuumeessa.
Silmiä aivan pakotti tuon tulenvärisen ilmiön tarkastelu.
Varovaisesti liikahutti hän seinää.
Olento näytti pelästyvän, veti liekkivartensa takaisin ja oli hetken aivan hiljaa.