Se siis tunsi!
Mutta mitään enempää, alkeellisintakaan ilmaisua, ei voinut havaita.
Mutta vanhusta miltei kammotti, hän tunsi selkäpiitään karmivan.
Tulisielu oli nyt kasvanut kaksinkertaiseksi… Se täytti jo lähes neljäsosan suuresta säiliöstä.
Yhä surisi hiljaa sähkövirta, joka oli saanut sen henkiin.
Tai eikö se ehkä voisi lainkaan kuollakaan?
Henrikin aivoissa risteili lukemattomia kysymyksiä, joista hän ei kuitenkaan voinut yhteenkään vastata.
Nyt, yhdellä kertaa kohosi olento pohjalta. Erikoisesti liikkumatta leijaili se ilmassa, nousten säiliön ylempään reunaan. Säikähtyneenä sileästä levystä laskeutui se hieman alas leijailemaan, yhtämittaa muuttaen muotoaan, milloin litteäksi kuin levy, milloin kaarevaksi.
Sen värivaihtelukin oli niin voimakasta, että sen pinta oli kipenöitsevänä pyörteenä. Tämä yhtämittainen pyörre sai aikaan tuon hyytelöolennon kasvamisenkin ja kevyesti ilmassa pysymisen.
Säiliö huokui jo nyt sietämätöntä kuumuutta.