Mutta tuolla olivat ovet!
Ja siellä seisoi myös arachnio!
Ylös!
Jo vyöryivät katon lohkareet heidän ylitseen. Koko kaareva katto ratisi ja rysähteli kuumana.
Vihdoin saivat he valoa.
Valonheittäjät loivat säteensä lukemattomiin rakoihin ja repeytymiin hehkuvassa seinässä..
Ristikko taittui.
Lasiseen kattoon putosivat jo ensimäiset sadepisarat.
Myrskyisästi laukkasi arachnio eteenpäin.
Ohjaajanpaikalla vanhus käänsi päätään. Kuoleva kaupunki heidän takanaan oli musta. Pimeä maaäiti näytti valmistautuvan nielemään sen… vihollisensa… murhaajansa! Mutta venehytissä istui Alfred; hän lämmitti hengityksellään Ainen pieniä, kylmiä käsiä ja vilvoitti kostealla liinalla hänen polttavaa otsaansa.