Venehytissä aukaisi Aine vielä kerran silmänsä, joissa oli omituinen lasinen loiste. Hän liikahutti oikeaa kättään kuin tahtoisi työntää pois Alfredin otsan. Mutta pian oli hän taas aivan hiljaa… Arachnio juoksi umpimähkään, tajuttomia matkustajiaan kuljettaen. —
Ohjaajana istuva vanha mies heräsi viimein pitkän ajan kuluttua jalkoihinsa tuntuvasta kylmyydestä. Hän suoristautui.
Nouseva aurinko heijasti jo vihreätä hämyvaloa joka näytti yhä lähenevän. Henrik tarttui ohjauspyörään ja väänsi sitä voimakkaasti vasemmalle jossa hän näki ruskeitten korsien huojuvan.
Häntä huimasi.
Tuolla jo kaartui Vihreäjärvi kylpien aamuauringossa.
Mitä olikaan tapahtunut?
Hänen sydämmensä löi yhä tuskaisasti ja aivoja pakotti raskaasti. Hän arvasi sen olleen jonkun myrkyn vaikutusta.
Hitaasti askel askeleelta polkuili arachnio järven rantaan. Vanhus väänsi vipua pysähdyttäen koneen ja katsahti Aineen ja oppilaaseensa.
Veneen juhlallisessa hiljaisuudessa näki hän Alfredin hengittävän rauhallisesti nojaten päätään pientä veretöntä kättä vasten. Tytön marmorivalkean otsan alta katsoi kaksi puoliavointa silmää elämän ikuisuutta kohti. Kapea, liikkumaton suu oli hymytön, kysymyksetön…
Suhisten huojutti järvituuli viheriää ruohikkoa.