Yhdessä kulkemisella oli kuitenkin vaikeutensa. Tosin autinon alhaisin vauhti vastasi jotakuinkin toisen kävelyä, mutta tämän leveä puku uhkasi väkisinkin yhtämittaa takertua koneen monimutkaisiin osiin. Kaupunkilainen taas ei voinut kävellä, sillä hänen taitonsa riitti vain ohjaamaan autinoa, ottamaan huoneessa pieniä epävakaisia askeleita ja hätätilassa nousemaan arachnioon. Ilman konettaan ei hän mitenkään olisi kyennyt pääsemään torille I asti, vielä vähemmän tuollaisissa raskaissa ja kömpelöissä tamineissa, jotka naisella oli, ja joissa ei olisi luullut voitavan ottaa askeltakaan. Ne näyttivät lisäksi olevan jostain mustatusta eläimennahasta ommellut — museossa kuitenkin hän oli nähnyt aivan samanlaisia; ja muistona menneitten vuosisatojen raakuudesta olivat ne herättäneet hänessä aina salaperäistä kauhua.
Kun Alfred silmäili seuralaistaan ja teki vertailuja, täytyi hänen myöntää kaupunkilaiselämän huomattava paremmuus. Kuinka mukavia olivatkaan keinotekoisista, loistavista ja hienovärisistä kankaista tehdyt ruumiinverhot, jotka ulottuivat jalkoihin saakka, antaen niille vain ohjaamiseen tarvittavan liikuntovapauden.
Daniel parka! Kentiespä hän nyt katui pakoaan, joka pakoitti hänet viettämään vaaroja, hankaluuksia ja karaistusta täynnä olevaa elämää, raakojen, eläintentapaisten ihmisten keskuudessa! Mutta Daniel ja Jolan eivät sentään kuuluneetkaan jaloon aivorotuun, kuten hän, heillähän oli ruumiskin vahvempi, joten ehkei muutos heistä tuntunutkaan niin raskaalta.
Tosin se olisi ollut verrattain helppoa Henrikillekin, hän kun oli käyttänyt monta nuoruusvuottaan luonnontieteellisiin tutkimuksiin. Mutta hän piti puolestaan parempana nauttia kaupungin tarjoamista mukavuuksista.
Vihdoin saapuivat he suurten ponnistusten jälkeen torille I.
Kuulutettu esitys ei ollut vielä alkanut, mutta suurin osa asukkaista oli jo torille kokoontunut. Maailmankaupunki muistutti tällä hetkellä kätköstään paljastettua muurahaiskekoa, jonka uhattua asemaa kuhisevan asujamiston enemmistö oli kerääntynyt suojelemaan. Mutta nämä muurahaiset olivat kirjavia ja monet heistä välkkyivät kuin kristalli. Nämä loistavapukuiset ja helpommin liikkuvaiset olivat naisia ja tyttöjä. Vaikka he olivatkin jonkun verran kookkaampia kuin heidän puolisonsa tai miesystävänsä, näyttivät he — hienojen vartalojensa ja harvinaisten pukujensa takia — liehuvilta perhosilta. Kangas, joka oli kuin sulaa lasia ja välkkyili kaikissa sateenkaaren väreissä, taipui heidän hyvin ohuiden jäsentensä mukaan ikäänkuin se olisi toinen, kimalteleva ihonahka, ja levisi ainoastaan takaraivon kohdalla eroten tähdenmuotoiseksi, monisärmäiseksi kuvioksi, jokaisella kuitenkin oman erikoisen kuvion muodostaen. Hiukset, jotka olivat paljon runsaammat kuin miehillä, riippuivat lyhyinä kiharoina molemmilla ohimoilla pyöreän, päänmukaisen ja säihkyvän kypärin alta, joka samalla tuki tähtikoristeen ylempää osaa. Ne naiset, jotka tahtoivat näyttää erikoisen hienoilta, eivät pitäneet hiuksiaan lainkaan näkyvissä, vaan olivat peittäneet ne kypärin alle, joka tällöin jatkui aina niskahahtuviin saakka…
Kimaltavassa joukossa oli lakkaamatonta liikettä ja hälinää. Äänet yhtyivät laajaksi surinaksi kuin olisi torin yllä sirissyt kokonainen sirkkaparvi.
Siellä täällä oli joukko nuoria miehiä, joiden suurissa, kaljuissa ohimoissa taivaan sinervä valo heijasteli. Melkein kaikilla oli käsissään kaukoputki, voidakseen kurkistella naisväkeä, joka parveili hitaasti ympäriinsä suurena ihmismerenä.
Vilkasta ajatustenvaihtoa oli kaikkialla.
"Katsoppas", sanoi muuan nuori mies, "täällä voit kerrankin huomata järjettömäksi haaveilusi vanhanaikaisesta toveruudesta, mihin muka päästäisiin naisten kasvatuksella. Katso vain tuota uskaliasta, julkeata tapaa, miten välinpitämättömästi he meihin suhtautuvat! Sanoppa itse mitä muuta he ovat kuin parhaassa tapauksessa hyvien toverien tapaisia."