Tervehdittyään vieraitaan Aine painoi erästä seinässä olevaa korallia. Samassa helmiteltan sivuilla olevat pienet parfymiliekit suurenivat ja ikäänkuin alkoivat karkeloida kiehtovassa piiritanssissa, täyttäen huoneen lukemattomien satalehtiruusujen pehmeällä tuoksulla. Ja oli kuin jostain kaukaa olisi kuulunut erinomaisen suloisia hiljaisia ja uneksivia säveliä, jotka säestivät keijukaisten tanssiaskeleita…
Nuoret naiset eivät kuitenkaan kiinnittäneet suurempaa huomiota loistoon, tuoksuun ja säveliin, sillä omissa, asunnoissaan he olivat kyllä niihin tottuneet.
Sitä vastoin odottivat he perin uteliaina vanhan maja-asukkaan saapumista, josta Leila — Numero 50000:n tyttären läheisimpänä ystävänä täytyi hänellä tietysti aina olla jotain erikoista — heti alkoikin kertoa.
"Tuleeko hän?" kysyi Dalila jännittyneenä, vilkaisten kärsimättömänä kelloonsa.
"Me emme varmastikaan ymmärrä häntä", valitti Sonja. "Äitini sanoo, että he murisevat ja röhkivät kuin elukat". Ja hän nipisti pientä silkkileijonaa, joka nukkui patjojen välissä, korvanreunasta, niin että eläin suutahti ja rupesi sylkemään.
"Ah, kyllä tämä uudenaikainen kasvatus on ikävää", lausui vuorostaan
Lilith, "ajatteleppa, että minun täytyi tulla salaa sinun luoksesi!
Isä näet pitää aivan sopimattomana näiden maja-asukkaiden katsomista.
Hän sanoo, että he ovat puetut eläinnahkoihin ja elävät säädyttömästi
eläinten joukossa."
"Kyllä me tulemme ymmärtämään häntä", rauhoitti Leila tyttöjä. "Eikä hänen näkemisensä ole sopimatonta sillä siinä tapauksessahan he eivät saisi käydä kadullakaan. Muuten, tänne tulee myös Marian 27974!"
"Tuleeko?" kysyi Sonja kateellisin ilmein, koskettaen keveästi tähtikoruaan, jonka hänen kaunistajaystävättärensä — palvelijattaria ei ollut enää ollut sataan vuoteen — oli kiinnittänyt niin nerokkaasti, että se levensi huomattavasti takaraivon ääriviivat.
Mutta Lilith voivotti: "Hän ei ole lainkaan miellyttävä."
Leila pureskeli orkideanhedelmän muotoista, alkonilla täytettyä makeista….