Hississä antoi Henrik oppilaalleen pienen mustalasisen, sileän lippaan, eräitä työkojeita ja bromoglyfin. Viimemainittu oli eräänlainen valokuvauskone, joka ottaessaan kuvan jostakin henkilöstä osoitti samalla asianomaisen sokeri, munanvalkuais- ja lihakokoomuksen aivan tarkoissa mittasuhteissa.

Se oli Henrikin oma keksintö, ja vaikka Alfred olikin monella tavalla ottanut osaa sen valmistamiseen, piti oppinut sitä tiukasti salassa. Nuoren miehen ei ollut vielä koskaan onnistunut saada selville, miksi hänen opettajansa menetteli niin epäkäytännöllisesti, s.o. oli ylipäänsä niin epäluuloinen ja mahdottoman luoksepääsemätön…

Se seikka, että bromoglyfi otettiin mukaan, pani Alfredin taas epäilemään äskeisiä arvelultaan matkan tarkoituksesta. Mutta toistaiseksi täytyi hänen joka tapauksessa olla kärsivällinen ja ilman enempiä selityksiä…

Ylemmän kiertoradan avulla, jolla, kuten kuormasta, radallakin, vaunut liitivät kiskoja myöten, heidän onnistui nopeasti päästä juoksijakoneelle.

Muutamassa minuutissa nousivat he koneveneeseen eräässä pienessä hississä. Tikkaita myöten nouseminen olisi näet ollut liian epämukavaa monien laukkujen ja muiden kummallisten kantamuksien tähden, jotka täytyi ottaa mukaan.

Vuorollaan oleva virkailija aukaisi ristikkoportin. Hiukan heilahtaen lähti arachnio laukkaamaan eteen, päin. Henrik istui taaskin ohjaajanpaikalla.

Alfredin oli pakko olla aivan hiljaa, ja tuskinpa hänen heikko äänensä olisi voinut kantautuakaan opettajan kuuluville. Niinmuodoin oli hänellä aikaa nukkumiseen tai ohikiitävien maisemien katselemiseen.

Luonnollisesti valitsi hän maisemat. Kukapa tiesi, milloin hän taas saisi tilaisuuden päästä kaupungista luontoon. Kun nyt oli varmaa, että pian ilmaantuisi paljon sellaista, mitä hän vielä ei ollut ennen nähnyt, laittoi hän huolellisesti kirjoittajakoneensa kuntoon, voidakseen merkitä kaiken nopeasti muistiin.

Sillävälin ravasi juoksijakone tasaista vauhtia eteenpäin.

Oltiin jo pitkällä lokakuussa, myöhäiskesän lempeänkalvas valo siinsi yhä vielä kaiken yllä. Kaupungissa oli ollut satamatta jo toista kuukautta ja kuumuutta olivat vielä lisänneet yhtämittaa erottuvat vesihöyryt, niin että taloihin oli täytynyt johtaa happea erikoisten kylmyyslaitteiden avulla. Täällä ulkonakin näytti kuivuus vallinneen jo pitkän ajan.