Alfred oli kuunnellut tarkkaan, mutta hämmästyneenä. Hän ei saanut itselleen selväksi, miksi opettaja piti näitä niin samantekeviltä näyttäviä seikkoja millään tavalla tärkeinä. Myös hän tiesi, että Henrik tähän asti oli tehnyt osan tutkimuksistaan hiljaisuudessa ja piti niitä tarkoin salassa. Todennäköisesti näitten kahden tosiasian välillä oli jokin "silta," jota myöten ei osannut kulkea kukaan muu kuin Henrik itse.

Sillä välin Daniel tunsi uteliaisuutensa suuresti kasvaneen ja hän virkkoi nyt:

"Oh, mestari, näenpä, että te tunnette hyvin näitä ilmiöitä. Siispä pyydän, että tekisitte puolestanne minulle selkoa! Kaikenkaikkiaan, minulla on nyt talo ja useita elukoita ja minä olen riippuvainen kasvullisuudesta ja ilmastosta… Olen nyt ajatellut, eikö minun pitäisi käyttää suotuisia ilmoja hyväkseni kylvääkseni. Vai luuletteko te, että muutamien viikkojen päästä kaikki on jo peittynyt lumeen?"

Vanha oppinut kiinnitti katseensa nuorukaiseen.

Hän mietti, olisiko jo aika puhua vapaasti pelostaan. Ajateltuaan hetken tuli hän myönteiseen päätökseen.

Synkkä viha, joka äskettäin vielä oli riehunut hänessä, äkillinen ja selittämätön halu antaa maailmansa lopullisesti hävitä, tuhoutua, ne olivat hänelle varoituksena. Yli ajatustensa suuren sumun ja aavistelujen tahtoi hän sittenkin pitää kiinni parhaastaan, inhimillisimmästä itsestään. Hän ei voinut paaduttaa itseään niitäkään kohtaan, jotka kaikesta huolimatta olivat samaa sukukuntaa kuin hänkin.

Kun hän nyt puhui, luotti hän siihen, että nuo toiset olisivat valmiit auttamaan ja suojelemaan häntä.

"Kysymykseesi on minun vastattava melko laajasti, rakas Daniel. On myös mahdollista, ettet ymmärrä, mitä nyt sinulle sanon. Mutta vaikka se näyttäisikin sinusta hieman kummalliselta, älä kuitenkaan pidä minua minään haaveksijana."

Molemmat nuoret katsahtivat häneen hämmästyneinä, mutta hän jatkoi: "Ota huomioon, että juuri keinotekoisen ravinnon keksiminen ratkaisee maanviljelyskysymyksesi. Se on aikaansaanut todennäköisesti suuren onnettomuuden. Ei kestä enää pitkiä aikoja, kun olemme kuluttaneet syöden, juoden ja muihin tarpeisiimme käyttäen suuren ilmamäärän. Se seikka tulee hävittämään maapallon ainevaihdon kiertokulun. Jos nyt olisi kyseessä vain yksi kaupunki, ei häviö kenties voisi tulla kysymykseen. Mutta kun niitä on niin paljon, tulevat seuraukset — ainakin minun arveluni mukaan — jo pian näkyville. Juuri senvuoksi olen tehnyt matkan tänne ja — huomannutkin jo paljon näitä seurauksia. En ole vielä täysin selvillä siitä, mitä tulee tapahtumaan, mutta joka tapauksessa täytyy minun antaa sinulle se neuvo, että annat nyt olla peltosi koskematta. On todennäköistä, että näihin seurauksiin, joihin jo viittasin, kuuluu myös se, että koko maan viljavainiot eivät tule antamaan hedelmää määrättyyn aikaan — kenties pitkäänkään aikaan. Niinmuodoin säästä siemenjyväsi! Jos sitävastoin siirrät viljelyksesi ja rakennat majasi vähintäin 1500 metrin korkeuteen… sanokaamme 1500 —2000 metrin… silloin on varmaa, että vältyt mahdollisesti tulevasta onnettomuudesta suurimmaksi osaksi tai kenties kokonaankin."

"Mutta eihän niin korkealle voida mitään pystyttää! Siellä on liian kylmää ja kallioista."