Sirkan laulu yhä kuului.
Satumaisen kauniilta, satumaisen epätodelliselta näytti hänestä koko tämä maailma. Olen kai juuri heräämäisilläni, ajatteli hän, laboratoriossa ovat kokeilulaitteet vielä suljetut… kaariliekki hehkuu valkeata valoa…
Kunnes hän muisti, että hereillähän hän oli että kaikki hänen ympärillään eli, loisti ja tuoksui ja taempana seisoi suuri peloittava — kaukainen, väkivaltainen kuolema…
Daniel ei enää nyyhkinyt.
Häpeissään, tuskaisin ja vihaisin katsein oli hän noussut maasta ja istuutunut toisten luo.
Henrik alotti katkenneen puhelun:
"Sinä kysyit, Daniel, miksi minä en ole kellekään puhunut tästä. Rauhoituhan! Minä olen kuitenkin puhunut ajatuksistani enemmän kuin saatat aavistaakaan."
"Ja sitten…?"
"Minua ei uskota!"
"Mutta miksi ette ole tuonut julkisuuteen asiaa kaikessa laajuudessaan? Teillähän on tietysti todistuksia… Teillä on korkea arvo… teitä olisi täytynyt kuunnella… jos olisitte siitä puhunut… kirjoittanut… miksikä ette?"