Hänen täytyi…. hänen täytyi totuuden nimessä mennä huomenna numero 50000:n luo!…
Tummalasinen kuutio, joka oli kiinnitetty pöytään, sai äkkiä malakiitinviheriäisen valohohteen. Se oli merkki, että joku oli tulossa vierailulle.
Onnellisena, päästessään edes hetkiseksi vaivaavista ajatuksistaan, Henrik painoi nopeasti kuution sivussa olevaa nuppia. Silmänräpäyksessä näyttäytyi kuution ylälaatassa kirjain ja luku.
"G 25854", oppinut luki.
Sitten hän mietti hetkisen.
"Gustajo Salaisesta Virastosta…. Merkillistä!" hän murahti itsekseen.
"Häntä olisin viimeiseksi luokseni toivonut… mutta tulkoon kuitenkin!"
Ja painaen toisen kerran nappulaa, mikä saattoi lasikuution jälleen himmeäksi ja loistottomaksi, hän asettui odottaen pöydän ääreen ja lehteili kirjojaan.
Muutamia silmänräpäyksiä kestäneen hiljaisuuden jälkeen avautuivat takanapäin hämärässä suuret riippuovet. Autino vieri siloista lattiaa pitkin ja pysähtyi lähelle valopiiriä. Pieni, kömpelö mies lähti siitä ja astui avuttomin liikkein pöydän ääreen.
Pari kertaa hän pyyhkäisi kiivaasti hengittäen leveää, valkoista partaansa, joka naamion tapaan peitti melkein koko kasvot ja puolet rintaa. Sitten hän raa'alla kurkkuäänellä lausui:
"Salainen Virasto lähettää minut luoksenne, teidän korkea-arvoisuutenne. Minun täytyy pyytää teiltä eräitä tietoja."