Hänellä oli rohkeutta.
Hän ei tahtonut kuolla.
Hän tahtoi elää… kuten nuokin…
Hiljaa sulki hän ikkunan, kätki aurinkoverkon jälleen suojukseensa ja hiipi takaisin vuoteeseensa. Nyt oli hän kerrankin väsynyt ja levon tarpeessa.
Hän sulki silmänsä.
Yhä vielä kiiruhtivat pienet pakolaiset yli poljetun ruohikon, vuoria kohti…
Aamulla meni hän samaa tietä kuin nekin.
Siitä lähtien alkoi vielä kerran lopullinen kamppailu elämästä ja elämästä, kamppailu ihmisen ja eläimen välillä.
Mutta ihminen tiesi, ettei hän joutuisi häviölle…