Tämä siis oli luonnon loppu. Näin järkyttävä!

Vaivaloisesti astui Alfred pienin, epävarmoin askelin kokeilupöydän äärestä korkean, jättiläislinssin tavoin ulospäin kaareutuvan ikkunan luokse. Hän aukaisi yhteentyönnetyt, kirkkaankeltaiset värilevyt, jotka tähän asti olivat estäneet auringonvaloa tunkeutumasta suureen laboratorioon, missä Henrik, vanhus, ja Alfred, nuorukainen, jo päiviä olivat istuneet ahkerissa ponnistuksissa.

Heloittaen syöksähti päivänvalo ihmeellisiä kojeita täynnä olevaan huoneeseen. Sen ottivat vastaan pullot ja kimaltelevat metallilangat, keltaiset putket ja hiotut heijastuspeilit. Seinien vierillä oli jalustoja peitettyine lokeroineen, mutta kirjoja oli siitä huolimatta kaikkialla epäsäännöllisissä pinoissa. Ja edelleen koeputkia, kummallisenmuotoisia kuin pikarit ja suppilot. Ja jäähdytyslaite kiiltävine putkineen, jotka käärmeitten tavoin kiemurtelivat vihreässä hapossa. Aivan nurkassa oli mustasta, öljyätippuvasta raudasta ratas, jonka yli juoksi lumivalkeita, kädenpaksuisia aluminiumremmejä ja ne taas yhtyivät lukuisiin pieniin rattaisiin vipuineen ja torvineen. Tästä suuresta akkumulaattorista läksi ympäriinsä ohuista metallilankoja kaariliekkeihin, lamppuihin ja astioihin. Soikeassa, läpinäkyvässä pallossa hehkui vielä sulava metallirihma valkeana hohtaen.

Mutta kone seisoi hiljaa, mikään ei liikahtanutkaan. Vanhus oli lähtenyt laboratoriosta, hänen oppilaansa ei tiennyt minne.

Niin oli Alfred aivan yksinään.

Se olikin hänestä hyvä.

Hän ei olisikaan suvainnut nyt kenenkään häiritsevän häntä, ei Henrikin eikä muittenkaan.

Sillä nyt hän tiesi monivuotisten tutkimusten salaisuuden… nyt hän voi nähdä mitä mahdollisia, jopa todennäköisiä seurauksia siitä olisi maailmalle…

Jälleen tunsi Alfred tuota melkein ruumiillista tuskaa eilisestä; jolloin Henrik selitti hänelle, miten hänen tutkimustensa runko pohjautui suoraan eläviin tosiasioihin. Ensimmäisen kerran oli hän silloin käsittänyt, että sivistys tosiaankin oli kuluttanut kaiken ympäriltään kuin mihinkään kyllästymätön petoeläin… että se aikoi edelleen hallita maailmaa ilman, että se voi tarjota sille mitään hävittämänsä tilalle!

Hän loi silmänsä kuumalle, siniselle taivaalle.