Syyn täytyi piillä jossain näistä kolmesta tekijästä. Muita syitä ei voinut olla!
Niinmuodoin…
Ilmasto ei missään suhteessa ollut kylmennyt niin paljoa, että kasvisto sen johdosta olisi alkanut kuihtua. Päinvastoin. Ilma, joka oli kasvilavain yllä liikkumattomana, tuntui tulleen entistä lämpimämmäksi ja kuivemmaksi. Ravinnossa, joka epäilemättä oli pantu alas juuriin ja varsiin, ei voinut sen enemmän huomata muutosta tapahtuneen. Todennäköisesti käytettiin tässä osmotisella paineella toimivaa putkijohtojärjestelmää, joka ei voinut joutua huomattavammin epäkuntoon ilman selviä ulkonaisia syitä.
Ei voinut olla kysymystäkään siitä, että tässä olisi jotain muuttunut. Alfred tunsi omasta kokemuksestaan tällaisia laitteita siksi paljon, että hän ei sellaista mahdollisuutta ottanut lukuunkaan.
Jälellä oli siis viimeinen… happi.
Mutta sitähän kannatti vielä vähemmän ajatella! Suuret happipumput, jotka yötä päivää jo parinkymmen vuoden aikana olivat pitäneet huolen raittiin ilman johtamisesta kaupunkiin, olivat tarkan vartioinnin alaiset ja sellaisten asiantuntijain hoitamat, ettei tämäkään syy voinut tulla kysymykseen. Laitteita käytti sähkövirta, joka sai suunnattoman korkeajännityksensä mahtavista hiilivuorista. Ei, häiriö oli kerrassaan mahdoton! —
Alfredin aivoissa risteilivät ajatukset sekavina, polttavina. Päästyään taas tasapainoon hän miltei soimasi itseään nopeasta pelästyksestään.
Mutta mikä kumminta, hän oli todellakin käynyt vallan hervottomaksi. Siinä nyt oli taas vanha Henrik kirottuina löytöineen, hämärine viittauksineen ja synkkine ennusteluineen!
Parasta oli joka tapauksessa mennä ajoissa, ennenkuin muut vieraat mitään huomaisivat, Marianin luo ilmoittamaan tästä. Sehän oli hänen velvollisuutensakin, sillä olihan hän kemiatekniikan alalla hänen virkaveljensä, vaikka etäinenkin.
Ehkä voitaisiin kaikki parilla taitavalla korjauksella saada taas järjestykseensä, ennenkuin tuho leviäisi. Ja olihan niin sääli noita ihania kukkia!