"Silloin vihastunut Erland-eno vannoi, että hän siitä paikasta lähtee ulkomaille, eikä tahdo Sabinasta enää mitään tietää. Ja niin hän lähti. Eikä ole hänestä sitten mitään kuultu, eikä kukaan tiedä, mihin hän on joutunut."
"Mutta hän palaa kerta", vakuutti Polle.
"Niin", kertoi Kreets, "hän ajaa kultaisissa vaunuissa, neljä hevosta edessä, entiseen koti-kyläänsä. — 'Minä olen Erland-kreivi' — — —"
"Kreivikö?" ihmetteli Ter.
"Niin, kas, hänestä on tullut kreivi, niinkuin Montekristosta! — 'Minä olen Erland-kreivi', sanoo hän, 'missä on Sabina-siskoni?' Mutta kukaan ei muista heitä enää. Viimein hän löytää kirkkomaalta siskonsa haudan ja vuodattaa katumuksen katkeria kyyneliä. Sitten joku muistaa, että Sabinalla oli tytär, mutta sekin on kauaksi kulkenut. Ja Erland-kreivi etsii läpi Suomen. Ja viimein kultavaunut pysähtyvät meidän portille ja kultakruunu päässä astuu niistä Erland-eno. 'Oi, hänellä on äidin-äidin kruunu!' sanomme me. 'Kuka oli äidin-äitinne?' kysyy hän lempeästi. 'Kaunis Sabina', sanomme me. 'Oi, suottako olettekin noin somia! Mikä ilo, että teitä on viisi noin ihanaa impeä, sillä viisi on minulla poikaa' — — —."
"Nehän olisivat jo vanhoja", huomautti Ter.
"'Minulla on viisi uljasta pojanpoikaa, ruhtinaita, ja kaunein heistä on Viktor!'"
"Eikö hän olekaan rosvopäällikkö?" nauroi Pyry.
"'Kaunein heistä on Viktor. Mutta hän rosvoilee huvikseen!'"
"Ruhtinas rosvoilee!"