Kreets kipaisi metsään, Bir kintereillä. He katosivat metsäpolulle, joka luikerteli honkain lomitse. Päivänlasku leikki keltaisilla, pitkillä rungoilla ja loi varjoja polun poikki. Oli niin houkuttelevaa noiden kahden meno, että Ter lylleröi perässä kahvipannuineen, ja Pyry unhottaen ison siskon arvokkuuden — jonka hän melkein aina unhotti — porhalsi mukaan, ja Pollen hoikat nilkat värähtelivät.
Mutta Jori sanoi halveksien: "Eivätkö ole lapsellisia, Polly!" — Hän sanoi Polly, koska se oli hienompaa ja muistutti Englantia, jonne hän aikoi opintomatkalle. Ja sitten: oli kamalaa sanoa kaunista tyttöä Polleksi!
Polle vastaili hajamielisenä Jorin arvokkaaseen puheluun, kuunnellen apeana iloisia ääniä ja veneen kolinaa. Siellä olivat jo ehtineet rantaan toiset, ja niillä oli hauskaa, sillä he eivät hävenneet olla lapsellisia.
Tuossa kellui jo vesillä valkoinen vene, jonka kokkaan Ter oli maalannut nimen: "Untuva". Se oli isän määräämä Untuvan kunniaksi.
Ilta-aurinko kultasi välkkyviä virejä selällä. Rannoilla oli tyyntä, ja puut näkyivät kuin kuvastimessa. Niissä kohdin, mihin veneen synnyttämät laineet ehtivät, muodostivat honkien kuvaiset kiemurtelevia käärmeitä.
Ter istui jo perässä. Pyry komenteli rannalla. Kreets ja Bir riitelivät paikasta ja olivat kaataa veneen.
Viimein päästiin asettumaan. Bir ja Jori soutivat. Kevyt vene kiiti nuolena.
"Katsokaas! Tuo tuossa on Aarresaari!" Kreets viittasi kallioista pikku saarta, jossa kasvoi koukeroisia mäntyjä. "Kun sinne ajaa yksi-öisellä varsalla yksi-öistä jäätä pitkin, saa aarteen."
"Tuo tuossa on Juhannusniemi. Siinä me aina pidämme juhannusta.
Näettekös, siinä on aina kuin juhannus: valkorunkoisia koivuja!"
"Te olette tainneet ristiä paikat mieleisiksenne". nauroi Jori.