"Tässä on Väärämäki", sanoi Kreets, "ja tässä Pyry aina kaatuu suksilla."
"Ja tässä sinä olit taittaa niskasi pyörällä! Nähkääs, Kreets laski polkupyörällä koko ajan vilkuillen taakseen; hän muka ei tarvitse silmiä pysyäkseen pyörällä!"
"Minähän olin olevinani unkarilainen tyttö. Ne laskevat täyttä vauhtia pustalla kuinka päin tahansa."
"Niin, mutta hevosella", sanoi Jori.
"Osaan minä olla Unkarilainen hevonenkin! Katsokaas!"
Kreets viskasi läntistyneet puolikenkänsä jaloistaan ja alkoi juosta ylös mäkeä. Hän muistutti todella juoksijahevosta. Solakkana ja notkeana, nilkat korkeina ja pää taakse heiteltynä hän juoksi hengästymättä ylös mäen, samaa kyytiä alas, taas ylös ja alas useaan kertaan ilman että hän edes huohotti.
Bir hakkasi ihastuksissaan kahvipannua puun kylkeen. Ter otti sen varovana haltuunsa. Jorikin suvaitsi ihmetellä.
"Se ei ole mitään!" huudahti Polle, "Kreets voi liikuttaa korviansakin!" — Se oli taito, jota he kaikki olivat Kreetsiltä kadehtineet. Kreets oli valmis näyttämään kykyään, sillä hän arveli, että pojat tulisivat vihreiksi kateudesta. Mutta Ter nipisti häntä. Kaikki ei ole sopivaa.
"Sinulla vasta on keuhkot ja nilkat", ihaili Bir. "Varmasti sinä voittaisit Hanneksen!"
"Voitan minä sinutkin!"