"Tuossa saaressa, missä tuo suuri petäjä on kaatumaisillaan, sain minä yhtenä iltana kymmenen särkeä", sanoi Kreets.
"Emmekä me toiset saaneet mitään, kun oli niin kamalaa ajatella koukussa olevia matoja!"
Vene solahti kaislikkoiseen rantaan.
"Eläköön ihana isänmaamme!" huudahti Bir välittömästi, heiluttaen valkoista lakkiaan.
"Mihin arvelette tulleenne?" kysyi Pyry.
"Ellei tämä ole Satukannas, niin ei ole satu sitten kaunista!" julisti
Jori.
"Niin, tämä on Satukannas", sanoi Pyry. "On tällä toinenkin nimi. Mutta meille tämä on Satukannas."
Kapea kannas yhdisti siinä mantereeseen pitkän, hongikkoa kasvavan niemen. Molemmin puolin aukeni saarekas selkä. Lännenpuolinen loisti kuin kultakuvastin, auringon juuri painuessa sen syliin. Idän puolella kaartui mantereeseen pyöreä lahti, jonka rantojen tummat lepät ja valkorunkoiset koivut kuvastuivat tarkasti tyyneen pintaan. Sisempänä rannalla kasvoi honkia, ja niiden takana tummaa tiheikköä, joka saattoi vahvojen runkojen välit näyttämään salaperäisen mustilta. Keskipäivälläkin sellaista taustaa vastaan voi hämäriköstä hohtava koivunrunko kummitella metsänneitona, joku kannonpökkelö peikkona, ja niin oli satu ihan silmin nähtävissä. Kannaksen kohdalla kasvoi kaislikkoa, minkä läpi vene niin somasti kahahti. Ja kun se loppui, alkoi lumpeitten valkoinen vyö aina Marianne-niemeen asti.
Bir ja Kreets rupesivat heti kyhäämään tulisijaa ja puuhaamaan kahvinsaantia. Jori ihaili vielä toisten kanssa paikan kauneutta.
"Tunnustan, että olen ylpeä siitä, että isänmaani on Suomi, tuhatjärvien ihana maa!"