Pyry elostui.
"Yhdyn sydämestäni sinuun! Meillä ei ole varaa matkustella maamme kuuluja kohtia ihailemaan, mutta luulenpa, että joka sopukka Suomessa on kaunis!"
"Oi, olisitpa keväisin täällä!" innostui Polle. "Silloin on Jämsänkoski kuohuva Imatra, Jämsänjoki vuolas Vuoksi, Päijänne laaja Laatokka! Näetkö Linnasten vuorta, miksi ei se voisi käydä meillä Aavasaksasta ja nämä saarikkaat vedet Saimaasta! Katsos tätä harjannetta, puuttuuko se paljon Punkaharjusta!"
Jori nauroi "'… vaan Häme siitä kallehin! Sen tuskin tiedän vertaista…' Kaikki kunnia Hämeelle ja sen suloisille tyttärille!"
Kreets ja Bir olivat jättäneet kahvipannun oman onnensa nojaan ja viskelivät rannalla "voileipiä". Toisista oli se niin hauskaa, että hekin yhtyivät leikkiin. Pian välkkyivät "voileivät" pitkin pintaa, mikä pitkissä, mikä lyhyissä hypyissä.
Kuinka herkullisina houkuttelevatkaan voileivät valkealla pyyhinliinalla, kuinka suloinen onkaan sametinvihreä sammal pöytänä, kuinka ihanana kiiltääkään musta pannu liekkien keskellä, kuinka hauska on väistellä savua ja vahtia kuohuvaa kahvia, kuinka soma tuoksu tulee palavista, tuoreista oksista ja rantaminttujen hienosta hajusta, mihin yhtyy epämääräinen löyhäys vesikasveista ja etäisen suon salaperäinen tuntu, joka sumun siivillä leijuu lähemmä! Ja kaiken tämän yllä laskevan auringon kulta ja kohoovan kuun hopeahärmä. Ne, jotka ovat kokeneet tätä ulko-ilmaretkillään, muistelevat sitä aina mielihyvin.
Sanomaton hyväntunne täytti nytkin kaikkien sydämet, kun he istuivat voileipien ja höyryävän kahvin kimppuun.
"Tämä on maailman parhainta kahvia!" vakuutti Bir.
"Juuri siksi, että se tulee savulta", sanoi Kreets.
Joka ainoa voileipä teki kauppansa ja pannu juotiin tyhjäksi.