Hän risti hartaana kätensä, ja ilo läikähti läpi sydämen. Oli niin juhlallista ja hauskaa. Millä ihmeellä ne ovat voineet niin hiljaa…? Koivunoksia ne olivat, niitä oli pystytetty ympäri sängyn ja niihin pistetty tulipunaisia valmuja, hänen lempikukkiaan. Kyyneleet tulivat silmiin pelkästä hyvästä mielestä. Kyllä ne keksivät! Ja ihan varmasti juuri silloin lauloivat, kun hän luuli urkujen soivan.
Aivan niin. Alhaalta portailta kuului supinaa ja sitten Kreetsin ääni:
"Varmasti hän ei ole herännyt semmoiseen hyminään! En minä ainakaan heräisi, vaikka korvan juuressa sillä tavoin suristaisiin!" Ja hän kuului aloittavan kimakasti: "Juokse porosein!", johon toiset vähän viivästyen yhtyivät.
Polle pyrskyi. Aina samoja ne ovat!
Sitten seurasi "Sotilaspoika". Ja sitten meluten ylös, Untuva pyörien suoraan sänkyyn.
"Joko sinä olet herännyt?"
"En!"
"Me toivotamme onnea prinsessa Ruususelle!" sanoi Pyry.
"Yhtyn seuraavaan puhujaan!" ilkamoi Kreets. Ter taputti Pollea päälaelle ja Untuva kuristi kaulasta.
"Miten sinä Ruususesta, Pyry!" Ja Polle kertoi unensa taikka näkynsä… ei hän ollut selvillä mitä se oikeastaan oli. Se oli jokaisesta ihmeellistä. Untuva oli jäykkänä jännityksestä, ja Kreets huudahti: